illat ovat aina yksinäisimpiä.
kun huomaa päivän
juokseneen taas ohi saamatta siitä otetta
tai nähneensä edes vilahdusta.
kuvotuksen noustessa kurkkuun,
elämän menettäessä merkityksensä minä
pyörin lakanani kylmään hikeen
kuvitellen kaiken olevan toisin.

ja se.
kun astuu kadulle
aamuaurinko rikkoo todellisuuden
viiltävällä kirkkaudellaan.
ja hetken
en ole varma onko
olemassa mitään, jonka
voisi kokea ilman
silmien edessä leijuvaa läpikuultavaa kalvoa.