punaviinin jälkeen
aaltoliikkeet ovat synnyttäneet euforian,
joka valuu yön hyisille kaduille.
hän laittaa kätensä harteilleni ja
hetken olen merkityksellinen.

aamulla
pakenen neljää välinpitämätöntä katsetta
rappukäytävän läpi
aamupäivän lamaannuttavaan kirkkauteen.
lumi leijailee ylleni, hatarat askeleet
halkovat hiljaisia katuja.

olin katkonainen hengitys kietoutuneena häneen.
nyt vain kevyt muisto aamuyön tunneista,
kun muut nukkuivat, ja hiljaa hän jumaloi naiseuttani.
muisto valojen pimeyden keskeltä, katseet välkkyivät ilmassa.
kun musiikki soi niin lujaa,
että vain huudetut kuiskaukset olivat aitoja.

ehkä vain aamuyöllä eletyt hetket ovat todellisia.

kukaan ei ole arvoiseni enkä ansaitse ketään.
heitän pois muiden tunteet käytettyäni niitä,
itsekkyydestä. ja sen kerran,
kun joku ottaa kiinni, hänen otteensa lipsuu.
jokin nousee kohti pintaa.

liian lyhyt hameeni kertoo torin mummoille
hetkellisen identiteettini jonakin sellaisena,
jota en ikinä kuvitellutkaan voivani olla.

ja elämä on vain mustavalkoinen elokuva,
päinvastaisia tunteita sekoittuneina toisiinsa.
ja hetkittäin kaikki on niin absurdia,
etten ole varma olenko edes olemassa.