silloin
ihmettelin ihmiskehon rumuutta.
se huurusi ihopoimujen väleistä
ajamatta jääneestä partakarvasta
kaulalla, yksin.
hengitti unta rohtuneiden huulten välistä.
ja minä halusin
vain – tai en tiedä.
mietin voisinko nousta huomaamatta ja
eksyä lumisateeseen.

ja autossa, istun vieressä
ilman alushousuja.
tupakan savu, ikkunasta tulee kylmää.

silloin aiemmin, aamuyöllä
oli ollut
keskusteluja maailmankaikeudesta.
silloin, kun olin vielä –
valuneina yön tunteihin minä,
hytisin sängyn reunalla
enkä tiennyt miksi,
mutta silmäni pysyivät auki.
talo hengitti ulkopuolellani,
joku toinen.

lumihiutaleet ajavat päin tuulilasia.
tuntuu kuin ne –
suljen silmäni kun ne syöksyvät kohti.