olutlasien ympärillä

tarjoatte pullollisen hetkellistä itseänne 

pisaroina ajatusteni taa.

juoksen suunniteltuihin puheenvuoroihin, jotka

valuvat yli ajan hetkien

tallaten minut jalkoihinsa,

saaden sydämeni hetkeksi lyömään nopeammin.

ja kun katseet koputtavat silmäluomieni ovea

sanon:

"torjunta on turruttanut sentimentaalisuuteni virran",

sen sijaan, että olisin kaventanut kuilua

heihin, jotka voisivat oppia tuntemaan minuuteni.

nostan laskusillan ja niin on taas

mennyttä yksi mahdollisuus jälleensyntymään.

viivyttelen rappukäytävän odotuksessa

sitä hetkeä kun avaimeni sopii lukkoon,
vaikka ovessa lukee tuntematon nimi.

valahdan sulkeutunutta ovea vasten, 

ja hetken maailma näkyy sumeampana.

ja silti tunnen suurimpana katkeruuden.